2023-07-06
Sofia B Tretow pyörittää sisustusyritystä Tretow Deco jonka päämaja on Tukholmassa, ja hän on myös ahkera sisustussuunnittelija jota käyttää sekä yksityishenkilöt että yritykset ja erilaiset sisustuslehdet. Vaikka hän kertoo, etteivät DIY-projektit ole hänen juttunsa, ”-Olen liian kärsimätön, liian kömpelö ja liian itsekriittinen.”, hän muuttaa yksinkertaisilla toimilla arkisia lipastoja tyylikkäiksi ja kauniiksi huonekaluiksi.
Storbild1.jpg
Valokuvaaja Cecilia Möller
”Oletko tehnyt sen itse?” on kysymys, jota minulle kahdesta syystä ei juuri koskaan esitetä. div> 1. Kysymys on tarpeeton, koska on tuskallisen selvää, että olen tehnyt sen itse, ja pätevyystasoni on samalla tasolla kuin tajuttomalla päiväkotilapsella. 2. En juuri koskaan ole tehnyt sitä itse.
Siksi siitä tulee käsittämättömän suuri tapahtuma, kun näin on käynyt, eikä ole (ilmi)selvää Instagramissa, että tämä on tilanne. Usko pois, luonnossa tämä näkyy kyllä. Mutta jos pysyy jatkuvassa pienessä hiprakassa, huomio ei ihan liikaa takerru tähän tosiasiaan.
Tästä huolimatta minulla on kasku jaettavaksi: ”- Kauniin keväisenä päivänä ihan liian monta vuotta sitten ostimme mieheni kanssa mielestämme ihan älyttömän kauniin lipaston. Painava, tukeva ja meidän kolmas yhteinen ostoksemme IKEAn ulkopuolelta. Pitkään tämä toimi koristeena: Suuri, käytännöllinen ja muodikas.
Se pysyi meillä, vuosi vuoden jälkeen, ja nielaisi kaikki perheen synnit: Tylsät asiakirjat, narisevat tussit, puoliksi tehdyt helmiaskartelut, säästetyt lahjapaperit, isoäidin hopeat, ruuvit ja Österlenin simpukat. Kun suhteellisen pitkä aikakausi oli kulunut, olimme jo aikaa sitten alkaneet vihaamaan lipastoa ja yhdessä ymmärtäneet, että se oli liian olennainen osa meidän elämää. Kauan se vain seisoi siinä ja hiersi kuin kynsi silmässä. Suunnittelu oli vanhanaikainen, maalipinta kulunut ja helat tylsiä.
Sitten koitti päivä, jolloin istuin lattialle lipaston viereen välttääkseni kevätauringon heijastusta kannettavan näytöllä, huomasin esittelyhuoneestani ylijääneen maalipurkin ja - ikään kuin transsissa - tartuin purkin vieressä olevaan siveltimeen, jonka kastoin maaliin ja aloin maalaamaan vasemmalla kädellä samalla kun oikealla kädellä yhä korjailin moodboardia kannettavalla tietokoneella. Hyvin edistyneiden lipaston muutossuunnitelmien jälkeen tarvittiin tämä alitajuinen päätös aloittaa. 
Vanhat ovet, joissa on pyöreät koristeet ovat aina miellyttäneet silmää, joten samanlaisen estetiikan luomiseksi lipastoon ajattelin, että pienemmän kokoisen ja kevyestä materiaalista valmistetun kattorosetin voisi maalata, liimata lipastoon ja sitten varustaa pyöreillä nupeilla. Jos tästä tulisi aivan kamala, voisin vain poistaa koristeet pois ja kiistää kaikki huhut, että lipaston muodonmuutos on työn alla! Jos olisin oikea DIY-tekijä, olisin varmasti antanut seuraavat ohjeet samantapaiseen lipaston muodonmuutokseen:
Vaihe 1.
Hio, pese maalipesulla, pohjamaalaa. Onneksi jotkut ihmiset oppivat asioita tekemistään virheistä. Tällaiset ihmiset saattavat esimerkiksi sisäistää suosituksen, että pohjatyö kannattaa tehdä kunnolla. Minä vähät välitin tästä, vieläpä hyvin innokkaasti, ja sain jälleen huomata, että ihmiset, jotka oppivat tämän ovat edelleenkin oikeassa.
Vaihe 2.
Tilaa sopivat ornamentit D-COR:ilta ja maalaa ne saman sävyisiksi kuin maalattu huonekalu. 
Vaihe 3.
Poraa vetimille reiät laatikoiden keskelle sekä kattorosetin keskiöön.
Vaihe 4.
Kiinnitä ornamentit laatikoihin. Minun ”luonnollinen mieltymys” tämän kaltaisiin projekteihin johtivat minut tahtomattani hakemaan oikoteitä: Tarvitaanko liimaa – voisiko sen tilalla käyttää ehkä teippiä? Purkkaa? Siirappia? Nämä oikotiet ovat kuitenkin arvokkaan ajan haaskaamista, koska on ihan yhtä työlästä liimata esine kiinni siirapilla, kuin tavallisella liimalla. Parempi siis käyttää perinteistä liimaa.
Storbild1.jpg
Storbild1.jpg
Storbild1.jpg
Nyt kun sinulla on uusi lipasto, ja sinun tekee mieli tehdä lisää muodonmuutoksia, saatat esittää seuraavan kysymyksen:
”Mikä on party pantry?”
No, tämä on jotakin, jota harvemmin tietää tarvitsevansa ennen kuin sellainen on rakennettu. Party pantry pitää huolen kaikesta, mitä tarvitset juhlia varten: Hyllyjä juhla-astioille, laseille ja drinkkitarvikkeille, taso, jossa voi valmistaa pikkupurtavaa ja paketoida lahjoja, ja kaapinovia, jotka kätkevät pienen jääkapin sekä 3500 kynttilää, jotka lapsesi pakottivat sinut ostamaan tukeaksesi luokkaretkeä. Nyt tämä on, kuten sanottu, party pantry ja kuten tiedätte, harvat asiat voivat pilata nousevaa juhlatunnelmaa yhtä paljon kuin sileät, tylsät kaapin ovet. Onneksi tämänkin ongelman voi ratkaista liimaamalla d-corin kattorosetteja oviin! Tämän jälkeen ovet viimeisteltiin kehystämällä kattorosetti koristelistalla.
bild4.jpg
Hienoa tässä on se, että tämä työ tehdään melkein täysin samalla tavalla, kuin lipaston muodonmuutoksessa. Mutta tällä kerralla olin ehkä oikeasti oppinut jotain, ja tein siis pohjatyön kunnolla enkä edes miettinyt siirapilla liimaamista.
Haluaisitko lisää DYI-vinkkejä? Silloin ei kyllä ainakaan kannata seurata minun instagramtiliä @tretowdeco . Siellä näkyy nimittäin enimmäkseen sisustusta eri asiakkaiden luona, siinä olen nimittäin paljon taitavampi.