2022-11-30
Yksi Ruotsin suosituimpia sisustusblogeja on Inredningshjälpen, jonka kirjoittaja Anette on innostunut kestävästä designista ja persoonallisesta sisustustyylistä. Malmössä asuvalla Anettella on kakkosasunto kesäkaupunki Torekovissa. Seuraavassa Anette kertoo, kuinka asuntoon saatiin uusi ja raikas ilme tarkoin valituilla jalkalistoilla ja luovilla rakennusratkaisuilla.
Storbild1.jpg
Kun hankimme asunnon, siinä oli uusi upea massiivipuulattia, moderni keittiö ja lisätilaa antava parviratkaisu. Halusimme kuitenkin tehdä pintaremontin ja erityisesti vaihtaa jalkalistat, joita ei ollut asennettu kovin huolellisesti ja jotka eivät olleet tyyliltään minun makuuni. Remontti laajeni niin, että jalkalistojen lisäksi asennettiin uudet ikkunalaudat, ikkunoiden ympäryslistat ja patterinsuojukset. Lisäksi otettiin kaakeliuuni käyttöön ja rakennettiin kiinteitä komeroita säilytystilaksi sekä halliin avautuva seinä, Annette kertoo.
Storbild2.jpg
Jalkalistat ovat jatkuvasti alttiina kulutukselle, joten Anette valitsi MD360-listan, joka on erityisen ns. Scratchshield-tekniikan ansiosta todella kulutusta kestävä. Pintaa on vaikea naarmuttaa edes terävillä työkaluilla, kuten Anetten luottotimpurikin sai havaita.
Uudet jalkalistat ovat vakiolistoja korkeampia ja tyyliltään klassisia mutta kuitenkin moderneja. Perinteiset vuosisadanvaihteen tyyliset listat eivät olisi oikein sopineet asuntoon, jossa on tavanomainen huonekorkeus ja esimerkiksi olohuoneessa on viisto katto. Itse asennustyöhön saimme avuksi luottotimpurimme. Hänelle jalkalistan materiaali, polyforce, oli uusi tuttavuus, ja hän yllättyi sen käsittelyn helppoudesta. Listojen sahaaminen ja työstäminen on helppoa, ja saumoista tulee siistejä, koska materiaali ei ole herkkää lämmön tai kylmän vaikutuksille.
Anette päätti käyttää jalkalistaa hieman soveltaen myös ikkunoiden kehystämiseen niin että kokonaisuudesta tuli yhdenmukainen ja tyylikäs.
Storbild3.jpg
Jalkalista näkyy kauniina sisustuselementtinä kaikkialla huoneistossa. Se muodostaa hienon kehyksen ja sokkelin vaatekomeroille, jotka timpurimme rakensi paikan päällä ohjeideni mukaan.
Storbild4.jpg
Jalkalistaa on käytetty makuuhuoneessa patterinsuojuksen viimeistelyyn sekä ikkunan kehystämiseen. Uudet ikkunalaudat ovat massiivipuuta.
Storbild5.jpg
Kokonaisuus koostuu pienistä yksityiskohdista. Olen supertyytyväinen lopputulokseen! Lisäksi mieheni, joka tavallisesti on aika skeptinen kaiken uuden suhteen, on vaikuttunut sekä uudesta materiaalista että onnistuneista ratkaisuista.
Tutustu Anetten kauniiseen kotiin Instagramissa @inredningshjalpen.